Keväinen kuva vappuna 2013

Marraskuiset terveiset hallitukselta

Hallituksen terveiset
Terveisiä näin vuoden pimeimpään aikaan hallitukselta. Nyt märässä ja pimeässä kun ulkoilu ei maita, niin sisätiloissa tietokoneen lämmössä on mukava lämmitellä – toisin sanoen Haikion nettisivuja on taas päivitetty, ja uusia ominaisuuksia ja sisältöä lisätään jatkossakin. Esimerkiksi sukutuotteista ja niiden saatavuudesta lisäämme tietoja sivuille lähitulevaisuudessa. Hallitus kokoontui 16. marraskuuta Salossa (ks. kuva alhaalla). Marraskuu taitaa olla kokousten aikaa, sillä Yli-Jaman, Piintilä-Junttilan ja Haikion yhteinen sukuneuvosto kokoontui puolestaan 26. päivänä, myös Salossa, ja siellä haikiolaisia edustivat hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri.

Tulevia tapahtumia
Elokuussa 2015 on aika järjestää sukujuhlat meidän haikiolaisten kesken, ja kesällä 2016 Haikion suku järjestää kaikkien kolmen sukuhaaran yhteiset sukujuhlat. Molempien tapahtumien suunnittelu on jo aloitettu, ja lisätietoja niistä on tulossa sähköpostitse ja nettisivujen välityksellä hyvissä ajoin.

Toiveena jäsenistölle
Hallituksen toive jäsenistölle olisi, että jäsenemme ottaisivat yhteyttä ja päivittäisivät tietojaan.

Päivitä sukutietoja-nappia tuolta ylhäältä valikosta klikkaamalla aukeaa sivu, jonka kautta voit päivittää sukukirjassa olevia tietoja – esimerkiksi ilmoittaa ilouutisen, jos sukuumme on tullut uutta väkeä. Mitä tulee jäsenten yhteystietoihin, etenkin sähköpostiosoitteiden osalta yhdistyksen hallituksella tuntuu olevan usean jäsenen kohdalla vanhentunutta tietoa, joten pyytäisimme ilmoittamaan hallituksen sihteerille tai jäsenvastaavalle, jos yhteystietosi ovat muuttuneet lähivuosina. Näin kutsut sukukokouksiin löytävät perille tulevinakin vuosina.

Lisäksi pyytäisimme toimittamaan hallitukselle jäseniltämme mahdollisesti löytyviä suvun historiaan liittyviä kuvia tai muuta materiaalia arkistointia varten.

Terveisin,
Haikion Suku ry:n hallitus
Hallitus 2014